Punaisista ja valkoisista kukista sekä vihreistä lehdistä koostuva kukkakimppu.

Perheen juhlat

Hautajaiset ja siunaustilaisuus

Merimieskirkon työntekijät palvelevat surun kohdatessa.

Benelux-maiden suomalaisen merimieskirkon papit voivat toimittaa hautaan siunaamisen Alankomaissa. Mikäli siunaamistilaisuus järjestetään Alankomaissa, on siitä sovittava käytännön järjestelyjä hoitavan hautaustoimiston kanssa.

Voit pyytää merimieskirkon pappia toimittamaan hautaan siunaamisen suomalaiseen tapaan tai toimimaan avustajana, mikäli siunauksen toimittaa paikallinen pappi tai uskonnollisen yhteisön edustaja. Merimieskirkon pappi voi myös osallistua hollantilaisittain toteutettaviin hautajaisiin pitämällä esimerkiksi puheen ja siunauksen.

Mikäli siunaus toimitetaan esimerkiksi krematorion yhteydessä olevassa kappelissa, voidaan muistotilaisuus järjestää kirkon tiloissa joko hautajaispäivänä tai myöhemmin.

Muistotilaisuuteen voimme järjestää esimerkiksi suomalaistyyppistä tarjoilua. Tarjoilusta voi ottaa yhteyttä palveluvastaavaame.

Jos siunaaminen tapahtuu esim. Suomessa, niin ennen uurnan tai arkun lähettämistä voidaan järjestää erillinen rukoushetki tai muistotilaisuus.

Lisätietoa hautajaisista löydät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tältä verkkosivulta.

Ota yhteyttä

Perheen juhlat